JIHUU!
Kauan odotettu loma on vihdoin täällä (tai siis itse asiassa siellä, riippuen tietysti siitä missä päin tätä tekstiä luet).
Pakkaamme kimpsumme ja kampsumme ja suuntaamme aivan kohta kohti uljasta Helsinkiä (nyt pitäisi jostain saada käsiin Waltarin ylistys Helsingille ja lueskella sitä muutama kerta [puoli]ääneen, että pääsee oikeaan fiilikseen. Tiedän syksy on saapumassa ja se ei ole aivan sama kun vettä vihmoo poikittain kuin Waltarin kuvaama kesäinen pääkaupunkimme, mutta riittävän lähellä tällä haavaa).
Viime viikot ovat olleet kovin raskaita ja pinnaa on koeteltu, että missä vireessä se soi (vai miksi muutoin sitä koiteltaisiin? No selvästi alavireistä on ollut ja kun on yritetty säätää kohdilleen menee usein yli ja perusvirettä on ollut vaikea saavuttaa. Uskokaa pois, koitettu on!). Alkuviikosta, kun uni (taas) pakeni nukkujaa ja huoneessa oli vain mustaa, raskasta ilmaa, joka täyttää silmät ja keuhkot ja hiljalleen tunkeutuu jokaiseen soluun ja mielen sopukkaan, pakenin vessaan ja avasin siellä lojuneen lehden. Lehdestä lukaisin kolumnin, joka nauratti vielä aamulla kun yhdessä sen kertasimme.
Kyseinen teksti löytyy alta (alkuperäisesti se löytyi Pekka Seppäsen rustaamana Välähdyksiä palstalta Annasta (11): 17.3.2011, s. 125), ja vaikka se on hyvinkin seksistinen (molempia osapuolia kohtaan) osuu se toisinaan kohteeseensa kuin unelias rekkakuski masentuneeseen rusakkoon – ja näinhän meidät on usein sosiaalistettu: pojat on poikia joilla on lupa kiukutella ja toimia päättömästi ja kaikista tytöistä tulee äiti, jonka on viimeiseen saakka kannettava vastuuta (vaikka oman ruumiinsa kustannuksella).
Lomalla pyrimme saamaan soinnin kohdalleen, että voimme taas työssämme uhrata ruumiimme ja sielumme kivulle alttiiksi.
Mieheen sattuu enemmän
Kun nainen lyö vasaralla sormeen, ääntäkään ei kuulu. Kun mies lyö vasaralla sormeen, suusta pääsee kovempi ääni kuin naulasta lähtisi.
Kun mies saa haavan peukaloonsa, koko seurakunnan on osallistuttava verenvuodon päivittelyyn. On kuunneltava, kun mies vähättelee vammojaan ja yrittää samalla saada kaikki ymmärtämään, kuinka valtavat tuskat hänellä on.
Nainen huuhtaisee haavansa, kietaisee laastarin ja jatkaa toimiaan.
Miksi mieheen sattuu enemmän? Ehkä siksi, että annamme miehelle luvan siihen.
Miehen haaveri todistaa sankaruudesta. Rapatessa roiskuu. Naisen haaveri kertoo taitamattomuudesta. Vain naiselle voi käydä noin nolosti.
Nilkkansa sulkapalloillessa muljauttanut mies on kamppaillut jokaisesta pallosta viimeiseen saakka. Hän on taistelijaluonne.
Nilkkansa sulkapalloillessa muljauttanut nainen on ainoastaan kömpelö. Näkee, ettei naisista ole urheilijoiksi.
Suhtautuminen klenkkaavaan työtoveriin riippuu vain sukupuolesta.
Sairaslomalla työpaikalle jalka paketissa tuleva mies kantaa vastuunsa, vammojaan uhmaten.
Sairaslomalla työpaikalle jalka paketissa tuleva nainen kerjää pelkästään myötätuntoa. Taitaa pelätä, että työpaikka menee alta, jos jää keppeineen kotiin.
Entä jos kaikki johtuukin fysiologiasta: naisiin sattuu vähemmän, koska naisilla on korkeampi kipukynnys ja jähmeämmät hermoradat. Ei. Tiede ei suostu vahvistamaan tuota oletusta. Lukekaa vaikka Journal of Pain –lehden artikkeleita: tutkimukset osoittavat yksimielisesti, että miesten kivunsietokyky on parempi.
Tutkimuksia tosin on vaikea uskoa, sillä arkielämä ei tue tutkimustuloksia. Nurmikolla tuskissaan kieriskeleviä mutta kohta taas täyttä vauhtia kirmaavia jalkapalloilijoita näkee vain miesten otteluissa, ei koskaan naisten otteluissa.
Miksi miehen siis kaikesta huolimatta sattuu enemmän? Vastaus löytyy sieltä, mistä kaikki muutkin vastaukset. Korvien välistä.
Mieheen sattuu enemmän, koska miehet ovat tunneihmisiä. Se näkyy kaikkialla. Työpaikoilla, makuuhuoneissa, julkisissa tiloissa.
Nainen käy teatterissa ja konsertissa. Hän analysoi ystävättärensä kanssa näkemäänsä.
Mies menee kaverinsa kanssa lätkämatsiin. Ei analysoi mitään. Tunteella mennään. Tuomari on aina puolueellinen vastapuolen hyväksi. Tärkeintä ei ole jännittävä peli ja taidokkaat suoritukset, vaan oman joukkueen voitto, tavalla millä hyvänsä.
Kun valitaan kumppania, nainen tekee sen harkiten, punniten , laskelmoiden ja tyttökavereidensa kanssa konsultoiden.
Mies valitsee kumppaninsa tunteella. Mies arvio korkeintaan sitä, onko kumppani sen näköinen, että kaverit tulevat kateellisiksi. Ja ymmärtää pitää käytännöllisten alusvaatteiden sijaan epäkäytännöllisiä.
Eron tullessa mikään ei muutu. Nainen laatii pikkutarkkoja luetteloita niin miehen vioista kuin omaisuudesta, jonka haluaa itselleen.
Miestä vain ottaa päähän. Hän suostuu kaikkeen päästäkseen tekemään saman virheen pian uudelleen.
Mies kehtaa vaatia palkankorotusta, koska mies tuntee olevansa työnantajalleen korvaamaton.
Nainen käyttää järkeään ja huomaa, että kukaan ei ole korvaamaton.
Naisen päässä raksuttaa. Kyllä tälläkin palkalla tulee toimeen, eikä ylennys aiheuttaisi kuin lisätöitä, alaisia ja muita harmeja.
Miehelle palkka ja asema ovat tunnekysymys. Titteli tuntuu hyvältä. Huomisen huolia ei kannata ajatella, koska yhtä hyvin voi ajatella tämän päivän huolia. Tai vielä parempaa, olla kokonaan ajattelematta.
Kukaan ei ole kuullut naisjohtajasta, joka olisi tärvännyt firman rahat järjettömiin yrityskauppoihin vain kasvattaakseen valtaansa ja pönkittääkseen egoaan.
Mies tekee järjettömyyksiä. Nainen tekee tunteettomuuksia.
--
Jihuu todellakin! Täällä odotellaan! Ja olipa taas hauskaa luettavaa :)
VastaaPoistat.Ank
<3 kohta nähdään...
VastaaPoistaps. kolumni on niin täyttä asiaa ;)
Nauttikaa ja levätkää! Olis mahtavaa nähdä, mutta eihän tuo kuitenkaan onnistu. =/
VastaaPoistaEt ottanut kantaa synnytykseen.. Olisin mielelläni kuullut esimerkin miehestä synnyttämässä :)
VastaaPoistaHyvää lomaa, toivottavasti aurinkokin näyttäytyy!
Hyvää lomaaaaa T:Järpät
VastaaPoista