Psykososiaalista tukea

Viime viikot ovat olleet kovin kiireisiä. Tällä viikolla pitäisi Ruandan, Burundin, ja Kongon kumppaneiden lähettää neljännesvuosi narratiiviraportit. Onneksi Valtteri käy ne suurimmaksi osin läpi ja minä saan keskittyä suunnittelemaan psykososiaalisen tuen koulutusta, joka järjestetään Bujumburassa, Burundissa. Neljännesvuosiraportit ovat haastavia kumppaneillemme, koska he ovat ranskaapuhuvia ja raportointi on englanniksi. Minulle puolestaan tulee huoleksi, että kaikki kumppanit saavat tehtyä neljännesvuosittain tehtävät talousraportit. Eli arkista toimistopuurtamista on tällekin viikolle luvassa.

Psykososiaalisen tuen seminaarissa kaikkien kouluttajien tulee luennoida ranskaksi. Tämän vuoksi en itse pidä kuin kahden tunnin luennot. Viikon mittaiseen koulutukseen on ollut vaikea löytää kouluttajia, koska kaikki CVt yms on ranskaksi. Onneksi on Google Translator :-) Sinne vaan koko CV ja Voilá! Välillä kääntäjä antaa mitä ihmeellisimpiä käännöksiä, mutta kyllä niistä saa selvää, että mihin tekstissä pyritään. Koulutuksen aiheena on yhteisöpohjainen psykososiaalinen tuki, perus psykologia sekä psykososiaaliset työkalut. Minä pidän luennon aiheesta Code of Conduct in Psychosocial work. Eli etiikkaa ja periaatteita miten psykososiaalista tukea tulisi antaa. Olen lukenut tutkimuksia, jossa on tutkittu humanitaarisen avun antamista tietyissä maissa ja tuloksista on paljastunut useita avustuksen väärinkäytöksiä. Esimerkiksi avunsaajat ovat joutuneet maksamaan, tavalla tai toisella, saamastaan avusta, jonka avustustyöntekijä tuo.

Avustustyöntekijän tulee olla erityisen moraalinen toiminnassaan. Nämä tulokset saattavat aluksi masentaa ja saada jopa vihaiseksi, mutta ajattelin, että sellaista sattuu, mutta nyt tässä koulutuksessa pitää tehdä selväksi kuinka suurista asioista on kyse. Ja etenkin psykososiaalisessa tuessa tämä on ensiarvoisen tärkeää. Jo valmiiksi rikki olevia ihmisiä ei tule"rikkoa" lisää. Tällöin teemme vain enemmän haittaa, kuin hyötyä.

Psykososiaalinen tuki on muuten mielenkiintoista. Suomessahan tähän on jo jonkinlaiset perinteet ja rakenteet. Sosiaalipuolta tietenkin edustaa sosiaalitoimi, jos oma perhe ja lähipiiri ei pysty antamaan tarvittavaa tukea, ja psyko-puolta edustaa usein lääkäripalvelut, sekä erilaiset toimijat, kuten kirkko, punainen risti sekä kriisikeskukset yms. Osa toimijoista voi tietenkin tehdä molempia. Täällä tällainen toimintamalli ei ole mahdollinen, joten pitää vääntää ajatukset toiseen asentoon. Perusajatus on kuitenkin sama, eli mitä ihminen tarvitsee, kun on kohdannut vaikkapa traumaattisen tilanteen. Täällä useat ihmiset ovat kohdanneet sodan, konfliktin ja sen lisäksi köyhyyden. Tilanne on siis "kinkkinen". En voi toimia samoilla malleilla kuin suomessa, vaan pitää löytää uusia lähestymistapoja sekä malleja työhön. Tällä kertaa en kuitenkaan itse tee "käytännön työtä", vaan pyrin suunnittelemaan ja ohjeistamaan. Onneksi en kuitenkaan tee tätä yksin, ja se olisikin vaarallista. Koska jos ohjaisin työntekijöitä tekemään näin, niin voi olla, että heidän kontekstissaan ja kulttuurissaan se olisi mahdotonta. On siis kuunneltava tarkoin mitä "kenttä" sanoo. No, mutta, haasteista huolimatta eteenpäin porskitaan ja olen löytänyt koulutuksiin jo Burundilaiset ranskankieltä puhuvat henkilöt. Toivottavasti koulutus tulee vastaamaan tavoitteitaan.

Muuten Kigalissa elämä rullaa normaalisti. Ja edelliseen viestiin lisätäkseni kesäkurpitsa on hengissa ja alkanut tekemään "hedelmää". Jippii. Onpa hienoa, kun pian saa oman maan tuotoksia. Täällä on kaikki ruoka todella kallista (vaikka ei uskoisi), joten pihan tuotot ovat kovin odotettuja.

Toinen asia, josta iloitsen kesäkurpitsan lisäksi on se, että pääsemme pian "kesä"-lomalle suomeen. Wohoo!. Lentoliput ovat tuossa ilmoitustaululla koneeni yläpuolella ja kun alkaa nyppimään niin häviän hetkeksi katselemaan lippua ja haaveilen Valion jäätelöstä :) ja Suomen ystävistä ja sukulaisista. Vielä puolitoista kuukautta odotusta ja pääsemme hetkeksi hengähtämään suomeen. Kyllä sitä jo kaipaa, vaikka kyllä täälläkin olemme viihtyneet ja aika on ehdottomasti unohtumatonta. Välillä vaan pitää päästä muihin maisemiin, sosiaalisesta tyhjiöstä, sosiaaliseen yltäkylläisyyteen :-)

Kesä ja kasvit

Suomessa on lukemani perusteella hillittömät helteet ja ihmiset ovat aloittaneet lomanvieton ja muut mukavat kesäpuuhat. Kyllä maistuisi tuoreet mansikat ja hyvät jäätelöt. Välillä Skypettelemme suomeen ja ihmettelemme, kuinka siellä voi olla illalla vielä niin valoisaa. Täällä olemme aika nopeasti tottuneet siihen, että säkkipimeä tulee joka ikinen päivä täysin samaan aikaan. Olemme yrittäneet paikallisille selittää suomen kaamosaikaa sekä yötöntä yötä, joka saa heidät suuresti ihmettelemään miten ihmiset osaavat tietää milloin pitää mennä nukkumaan. No, muistan, että välillä se oli hieman haastavaa, kun ei meinaa kesän alussa uni tulla, kun on niin valoisaa. Olen selittänyt Ruandalaisille ja Burundilaisille, että meillä on käytössä paksut verhot, jotka estävät valon sisälle pääsyn ja tämä huvittaa heitä suuresti :)

Täälläkin on alkanut kuiva ja kuumakausi. Sade on hävinnut ja aurinko paistaa. Olemme myös innostuneet laittamaan pienen kompostin ympärille kasvamaan tomaattia, kesäkurpitsaa, munakoisoa sekä sitruunapuun. Sitruunapuu ei tosin vielä pitkään aikaan tule tuottamaan hedelmää, mutta onpahan seuraaville asukkaille hyötykasvi pihamaalla. Kesäkurpitsa on lähtenyt oivaan kasvuun ja näin on myös tomaatti. Kesäkurpitsan kukat kylläkin syö jokin etana ja se pitäisi varmaan jotenkin saada tapetuksi, jotta kurpitsan hedelmät pääsivät kasvuun. Pitää varmaan ottaa viherpeukalo-anoppiin yhteyttä hyvien vinkkien toivossa.

Niin, ja sitten meillä on kasvamassa myös basilikaa noin kuudessa eri ruukussa. Ne kasvaa todella hyvin ja niitä pitää pikkuhiljaa alkaa jakelemaan naapureillekin, kun niitä on jo niin valtava määrä. Meidän pääsääntöinen ruokavalio on pasta ja sen vuoksi basilika on mitä oivin yrtti meidän kokkailuissa (tai lähinnä Valtteri, kun minä en niinkään tee ruokaa, tai siis syötäväksi kelpaavaa ruokaa).

Viime viikko olikin minulle haastava, kun jouduin itse tekemään viikon sapuskat. Valtteri oli jossain EU workshopissa ja minun tuli tehdä itse lounas. Huh, onneksi olen seurannut Valtteri puhastelua keittiössä ja osasit tehdä maistuvan tonnikalapastan yhtenä päivänä. Muina päivinä vain höyrytin perunoita ja kukkakaalia ja söin ne fetajuuston seurana. Selvisinpäs.

Pihalla kasvaa myös keittobanaania, jota emme kovinkaan hyvin osaa käyttää, mutta meidän päivä ja yö vartijat ovat sitäkin innokkaamapana odottamassa niiden kasvua. Keittobanaani on täällä jokapäiväinen ruoka, kuten meillä suomessa on peruna. Viimeksi kun banaanipuu tuotti tertullisen hedelmää oli puutarhuri, joka käy epäsäännöllisen säännöllisesti leikkaamassa viheraitoja siistiksi, leikannut banaanit puusta ja meinannut viedä ne kotiinsa. Tähän oli päivävartija puuttunut ja sanonut, että se on meidän ja ottanut tertuna ja laittanut sen terassille odottamaan meidän paluuta Burundista. Tämän jälkeen yö vartija oli huomannut banaanit terassilla ja siirtänyt ne kompostiin ja peittänyt ne oksien alle luullessaan, että ne ovat vielä raakoja. Seuraavana päivänä päivävartija tuli töihin ja etsi banaaneja terassilta johon oli ne meitä varten jättänyt, eikä löytänyt niitä. Hän tuli kertomaan banaaniasiasta meille ja ilmoitti, että vain yö vartija voisi tietään mihin ne on mennyt. Tuohtuneena hän soitti yövartijalle ja totesi puhelimessa, että nyt kerrot mihin ne laitoit, koska pomo tarvitsee ne heti. No, banaanit löytyivät oksien alta ja molemmat vartijat olivat onnellisia saadessaan niistä suurimman osan. Me otimme vain muutaman ja testasimme miten niistä saisi parhaiten makua irti. Ne ovat aika mauttomia ja kaipaavat hieman chiliä ja muita mausteita.

Tuhannet Kasvot

Kuvaaminen on jäänyt viimeaikoina vähille.Tämä Tuhannet Kasvot merkintä on lisätty kannustamaan kuvien ottoon ja terapiaksi sinisiin hetkiin. Merkintää päivitetään sitämukaa kuin kuvia syntyy.

Teitä on tuhat, mutta minua vain yksi

1. Volonika (n. 70) Kageyo, 23.06.2011





2. Nyabitekeri, 23.09.2010





3. Faizi, Bukavu 02.08.2011





3. Mies (32), Maasai Mara 23.10.2011

Kylässä

Mitä on syntyä väärään maahan tai omassa maassaan väärään sukuun?





Vähän yli 70-vuotias rouva kertaili meille oman elämänsä vaiheita ja esitteli nykyisen elämänsä pettymyksiä ja saavutuksia:
Hän esitteli ylpeänä kotiaan ja erityisesti makuukammarista löytyvää sänkyä. Naisella ei ole varaa puiseen sänkyyn, joten hän oli työstänyt talonrakennuksesta yli jääneistä mutatiilistä ja savesta itselleen sängyn. Yhä terävän ja innovatiivisen päänsä ansiosta rouvan ei enää tarvitse nukkua lattialla, vaan hän on palauttanut osan entisaikain hohtoa - oikeuden nukkua sängyssä. Jopa vierashuoneesta löytyi samanlainen peti, vaikka toki tämä vieraille tarkoitettu sänky oli (ainakin toistaiseksi) ilman patjaa. Nainen on juuri niitä, jotka ovat vanhempiensa 'väärän' alkuperän takia karkotettu Tansaniasta. Nykyinen elämä on kovin paljon vaatimattomampaa karun ilmaston pieksemässä ruandalaiskylässä kuin aikaisemmin Tansaniassa ja Ugandassa. Tansaniassa nainen (jonka sukunimikin viittaa karjanomistajaan) nautti tuhatpäisen karjalauman tuottamasta vauraudesta ja ennen kaikkea banyaruandalaisen elämäntavan eliksiiristä - maidosta, joka on heille ruokaympyrän perusraaka-aine, sekä sosiaalisenelämän kulmakivi. Miten ottaa vieraita vastaan, vaikka heille olisikin oma sänky, jos heille ei ole tarjota sosialisoinnin lomassa etiketin vaatimaa maitoteetä? Nykyinen asuinkylä tarjoilee asujille kyllä eläimistöä, mutta valitettavasti alueella vaeltavat puhvelilaumat eivät takaa kyläläisille vaurautta, vaan päinvastoin tuhoavat ne pienet saavutukset, jotka hallituksen antamilla viljelysmailla saadaan aikaan. Onneksi hallitus on luvannut rajata luonnonpuistoa sähköaidalla ja näin vähentää ihmisen ja luonnon välistä kitkaa (ainakin minua helpottaa tieto, että esimerkiksi pyykätessäni ei ole pelkoa, että pesuvedestä ilmestyy kesken kaiken virtahevon pää).

Toisinaan lapsuuden haaveammatti on jäänyt toteutumatta, vaikka taloudelliset resurssit olisivatkin mahdollistaneet niiden toteuttamisen. Nuoren naisen haave lääkärinurasta vaihtui eläinlääkärin ammattiin (jota ei oikein ole tullut harjoitettua) sillä lääkärinopintoihin ei väärään sukuun kuuluvalla ollut pääsyä Ruandassa vielä 90-luvun alussakaan. Nyt, sosiopoliittisen nepotismin vähennyttyä (tai ainakin muutettua muotoaan) tarjoutuu uusi mahdollisuus toteuttaa unelmaansa, mutta onko siihen enää samanlaista mahdollisuutta niin kuin nuorempana? Opinnot ovat pitkät ja myös lapset kotona vaativat huomiota.




Kylässä käynti ruandalaisessa kylässä on aina elämänmakuista, ja jos on aikaa kuunnella, ihmiset ovat valmiita raottamaan menneisyyden verhoa omassa elämässään. Menneisyys on monelle täynnä kuolemaa, epätoivoa ja menetystä, mutta toisaalta hirmuinen määrä onnea, iloa ja toivoa tulevasta mahtuu mukaan heidän kertomuksiinsa. Uusi ja vanha, menneisyys ja tulevaisuus mahtuvat monen ruandalaisen suussa samaan lauseeseen.

Mielenkiintoista kertomuksissa on se tapa, jolla luodaan kollektiivista historiaa, kuvaamalla 'meitä' ja 'meidän vaiheitamme' ja näin sijoitetaan itsensä osaksi suurempaa kokonaisuutta ja luodaan kollektiivista identiteettiä johon voidaan turvata - "en ole kokemuksineni yksin tässä maailmassa vaan on 'me,' jotka tietävät, miltä sisälläni (tai oikeastaan sisällämme) tuntuu. Sillä vaikka kerron kaiken vierailijalle, puhuen läheltä sydäntäni, on ulostuleva kokemus erilainen kuin alkuperäinen. Jos vain voisin puhua sydämestäni, olisi tarina erilainen, paljon syvempi."

Maanjäristys

Eilen aamulla me herättiin molemmat 6:30, kun sänky hytkyi ja pian heilui jo koko talo. Sanottiin toisillemme, että huomenta, mitäköhän tapahtui. No, pikapikaa noustiin molemmat sängystä katsomaan parvekkeen ikkunasta, että näkyykö mitään. Mun ensimmäinen ajatus oli, että se oli joku pommi, kun Ruandassa on selkeästi nostettu valmiustasoa (poliisit ja armeijan miehet partioivat kaduilla yötäpäivää). Ennen kaduilla näkyi päivisin poliiseja ja iltaisin ei ketään, mutta nyt on poliisit ja armeija molemmet päivisin, iltaisin ja öisin partioimassa. Joten jonkinlainen hyökkäys oli ensimmäinen ajatus. Ja seuraava ajatus, että "voi ei, me ei olla vieläkään ilmoittauduttu Hollanin suurlähetystöön, joka on vastuussa Suomalaisten evakuoimisesta konfliktin sattuessa". Sitten kun mistään ei näkynyt savua, huutoa tai meteliä, ja naapurit vaikuttivat jatkavan aamuaan normaalisti, tiedettiin, että mitään vakavaa ei siis sattunut.

Seuraava ajatus oli jokin rakennustyö yms., kun Kigalissa rakennetaan joka puolelle uusia taloja ja toimistorakennuksia. No, ajattelin, että eiköhän siitä olisi ilmoitettu tai ainakin olisin nähnyt lähistöllä työmaita. Enää oli jäljellä maanjäristys. Olin kerran aikaisemminkin herännyt siihen, että sänky muka heilui, mutta kun Valtteri ei siihen ollut herännyt niin ajattelin, että olin vain "unissani heilunut" :) Enkä ollut varma onko alueella maanjäristyksiä.... Googlettelin ja huomasin, että alueella on todella maanjäristyksiä ja Kigaliin ollaan jopa ennustettu järistyksiä. Viimeisin järistys sattui Ruandan ja Kongon rajalla, jolloin ihmisiä kuoli ja loukkaantui.

Tarkistin vielä päivävartijalta ja hänkin oli sitä mieltä, että se oli maanjäristys.. Jännä juttu, että nämä maat ovat muutenkin ns. kehityksestä jäljessä niin sitten pitää olla vielä maanjäristyksiä, maanvyörymiä ja aktiivisia tulivuoria... ...

Vaikka olikin "vain" maanjäristys niin pitäisi nyt vain saada aikaseksi käydä ilmoittautumassa siellä lähetystössä, että tietävät missä me ollaan hädän sattuessa. On se ihminen niin kummallinen, että ei hoida tärkeitä asioita ennen kuin on pakko, ja tiedän, että jos nytkin annan viikon kulua niin unohdan sen jälleen...

Tiskaaminen on kivaa

Takaisin Kigalissa. Blogin päivitys on taas unohtunut. Ehkäpä myös arki on niin rutinoitunut, että ei edes keksi mitä sitä kirjoittaisi ja mikä olisi lukijoista kiinnostavaa. Laittakaa kommentteja mitä ja mistä haluaisitte lukea.

Käväisimme pikaisesti Tukholmassa. Ihan pika pikaa. Oli kuitenkin aivan mahtavaa ja antoisaa! Illalla pystyi istumaan ulkona ilman, että haisi törkeesti hyttysmyrkylle. Oli mahdollisuus kulkea missä vain vaatteissa. Vettä pystyi juomaan suoraan hanasta!! Minulla kesti kolme päivä ennen kuin uskalsin juoda kraanavettä. Aika hassua. Siitä vaan ja klumps.
Niin ja pyykkien pesu ja kuivaus. Ah, kaikkea ei tarvinnut silittää. Sen kuin vain viikkasi kuivat vaatteet kaappiin. Voila. Täällä silitetään sukat ja alusvaatteetkin.
Tiskaaminenkin oli kivaa. Ei tarvinnut keittää vedenkeittimellä ensin kolmea litraa vettä, vaan siitä vaan kun käänsi kahvaa toiseen suuntaan niin tuli tulikuumaa vettä. Ja kun toiseen suuntaan väänsi niin tuli jääkylmää. Vesi todella oli jäätävän kylmää. Huih. Tiskaus sujui siis kuin leikki!

Tällaisia ihania elämyksiä Tukholmassa voi saada :-)

Niin ja ne ruoat. Aah... juustoja, ruisleipää ja herkkuja jos jonkun moista. Tällä fiilistelyllä ja haaveilulla jaksaa taas monta viikkoa.

Sooda ja vesi

- Herra, mitähän teille saisi olla?
- Ottaisin soodavettä kiitos.

...

- Hyvä herra, tässä on sooda ja tässä on vesi.

Klassista tilannekomiikkaa Ugandan malliin.

--

Alla on muutama kuva (kuvat tällä kertaa kansainvälisiltä uutistoimistoilta, kun ei tullut kameraa reissuun mukaan - vaikka turha kai uskotella, että olisin lähtenyt allaolevia kuvia teitä varten metsästämään) Kampalan mellakoista (jotka noudattelevat ilmeisesti myös klassista opposition ja hallituksen vuoropuhelumallia).

Vaalienjälkeinen tilanne oli ollut jo jonkin aikaa tulehtunut Ugandassa ja tilanne eskaloitui kun "kävellen töihin "-protesti riistäytyi osittain käsistä, oppositiojohtaja Besigye (dramaattisen) pidätyksen seurauksena. Ihmettelimme, Kampalaan ajaessa, miksi poliisi on sulkenut osan kaupunkiin johtavista teistä, mutta tämäkin selvisi seuraavana päivänä (perjantaina, jolloin Besigye pidätettiin) kun kaupungin reunamilta alkoi kuulua laukauksia ja uutiset alkoivat syöstä kertomusta väkivaltaisiksi kääntyneistä opposition hinnannousun vastustavista mielenosoituksista.*

Poliittinen pattitilanne tuskin selviää ihan lähiaikoina, sillä Besigye on hävinnyt nyt kolmet (kiistanalaiset) vaalit Musevenille ja herrasmiehet eivät ole olleet puheväleissä kymmeneen vuoteen. Onko kellään hyviä neuvoja Musselle ja Besigyelle vietäviksi?

Meillä oli Kampalassa viikonloppuna paripäiväinen evaluaatioryhmän tapaaminen ja ryhmä tulee muutaman seuraavan kuukauden aikana arvioimaan menneiden vuosien aikaansaannoksia. Vaikka mellakoiden sähköinen ilmapiiri laukauksineen ulottui, ainakin joiltakin osin, Mbuyan mäelle, jossa kokoonnuimme, oli viikonlopun jännittävin tilanne varmaankin koobran löytyminen erään suomalaispariskunnan pihalta - päinvastoin kuin me onnekkaat, kobra pääsi viikonlopun aikana hengestään.

*Reunahuomautuksena mainittakoon, että Ugandalaiset eivät ole kaikkein halukkaimpia kansalaisia maksamaan valtiolle veroja (tämä pätee todennäköisesti myös opposition kannattajiin), joista syntyviä tuloja voitaisiin käyttää kansallisesti laskemaan niiden tuotteiden hintoja, jotka ovat riippuvaisia maailmanmarkkinahintoken suhdannevaihteluista, silloin kun raaka-ainemarkkinat synnyttävät korkeita hintoja (tai jopa hintakuplia) perushyödykkeille. Tosin, opin Makereren yliopiston valtio-opin professorin antamasta haastattelusta, että vallassa olevalla puolueella oli kuitenkin varaa käyttää hyvinkin suunnittelemattomasti (erityisesti ajatellen pidempiaikaista kehitystä) valtion rahaa noin 30 miljoonaa dollaria ennen vaaleja, ja näin edistää puolueen otollisuutta ihmisten mielissä seuraavaksi valtapuolueeksi heidän täyttäessä äänestyslipukkeitaan.