Pitkän hiljaiselon jälkeen on aika palata blogin ääreen. Hiljaisuutemme ei ole johtunut haluttomuudesta kirjoittaa, vaan yksinkertaisesti olemme olleet nykyteknologian (lue internetin) ulottumattomissa. Burundin seminaarin jälkeen saimme Helsingin päätoimistosta vieraita. Humanitaarisen avun päällikkö tuli kenttävisiitille ja hänen kanssaan kävimme kaikissa kolmeen maan humanitaarisen avun kohteissa. Kongon aivan pohjois-osassa Benissä emme tosin ehtineet käydä, mutta se hoituu ehkä ensi keväänä.
Burundissa kävimme katsomassa kouluja joita on rakennettu, sekä taloja, joita on rakennettu paluumuuttajille. Avunsaajat ovat itse osallistuneet talojensa rakentamiseen. He ovat tehneet talojen mutatiilet.
Kongon demokraattisessa tasavallassa (DRC) kävimme tutustumassa pääasiassa Fizin alueen työhön. Kongon matka oli meille ensimmäinen, joten hieman jännitystä oli ilmassa. DRC:ssa puhutaan pääasiassa Suahilia ja ranskaa, joten yhteisen kielen löytyminen oli hieman haasteellista. Onneksi meillä oli mukana kaksi suahilin taitoista miestä.
DRC:n kaupunki Goma, Pohjois-Kivussa on jälleen rakennettu laavakiven päälle. Kaupungin vieressä on tulivuori, joka purkautui viimeksi 2000 luvun alussa. Sen jälkeen monet talot ovat rakennettu uudelleen laavakiven päälle. Kysyimme paikallisilta mikseivät he rakenna kaupunkia jonnekkin muualle ja vastaus oli, että vuori on osa kaupunkia ja sen kanssa pitää vain oppia elämään. Näinkin voi asian nähdä. Goman liepeillä on edelleen pakolaisleirejä joissa maan sisäiset pakolaiset (hieno sana näistä henkilöistä on Internally Displaced persons IDPs) oleskelevat, koska eivät voi levottomuuksien vuoksi palata kotikylilleen.
Ilman kielitaitoa selvitin muutaman naisen taustoja. He olivat Pygmejä ja huomasin, että kylässä oli pääasiassa pieniä lapsia ja naisia sekä muutamia työikäisiä miehiä. Kysyin yhdeltä naiselta, joka kantoi pientä lasta selässään, että missä lasten isät ovat. Nainen sanoi, että soldier, ja Kinshasha. Eli lapsen isä on Kongon armeijan sotilas. Kongon alueella on niin monia eri joukkoja, jotka taistelevat (ties mistä), että monet joukot ovat saaneet omat nimensä. Kinshashan joukot, naapurimaiden joukoilla on omat nimensä, kuten on Kongon maan sisäisillä eri joukoillakin. Nyt mukaan on myös tullut taistelemaan Ugandansta pois ajetut LRA:n joukot. Aika moinen sekamelska ja humanitaarinen kriisi.
Pienistä asioista huomasi myös, että Kongossa naisen asema on todella huono. Nainen ei ole lähes minkään arvoinen. Varsinkaan, jos hänellä ei ole lasta tai edes naimisissa.
Etelä-Kivun alueella tutustuimme kouluhin, joita suomen ulkoministeriö on ollut rahoittamassa ja paikallinen kumppanimme esitteli meidät ja minun kohdalla esittelyssä mainostettiin sitä, kuinka kaunis tämä nainen on, ja etenkin sitä, että hän on päässyt naimisiin. Sille taputettiin ja hurrattiin, että minut on joku huolinut vaimokseen. Asiassa on ydin ja se oli, että naisten pitää myös päästä kouluun, ja minä olit tietenkin saanut miehen, koska oli päässyt kouluun, mutta ilman koulutusta ei olisi voinut päästä naimisiin. Hyvä asia sinänsä ja tärkeä aihe. Yleensä perheet lähettävät vain perheen pojat kouluun, joten en viitsinyt puuttua esittelyyn sen koommin. Vain yhdessä luokassa pyysin puheenvuoroa ja kannustin tyttöjä opiskelemaan, koska se voi mahdollistaa heille paremman tulevaisuuden ja enemmän mahdollisuuksia yms.
Etelä-Kivun alue oli kokemus. Tie Fiziin oli pitkä ja monivaiheinen. Ylitimme autolla noin kolme jokea (en olekkaan sitä ennen harrastanut). Ja tie oli no, ei ehkä suomen mittapuun mukaan tie, mutta sen kaltainen ainakin. Tie oli välillä kivikkoa ja onneksi auton renkaat ovat hyvät ja ne kestivät kivikossa ajelun. Välillä tie oli kuin hiekkarannassa oli ajanut ja jälleen se saattoi muuttua kivikoksi, jossa on isoja monttuja tai hyppyreitä. Se oli elämys. Maisemat olivat kuitenkin kauniit, koska tie meni järven reunaa pitkin!
Vettä, hiekkaa, aurinkoa ja palmuja, sekä ihmisiä.
Fizin Barakassa on esillä lähes kaikki humanitaariset järjestöt. YK:n eri osatoilla on toimistot Barakassa sekä monilla kansainvälisillä NGOilla (Non Governmental Organization). Tällä kertaa emme ehtineet vierailla näissä järjestöissä, koska meillä oli tiukka virallinen aikataulu, mutta tammikuussa on tarkoitus mennä viikon mittaiselle visiitille ja keskustella muiden toimijoiden kanssa Etelä-Kivun humanitaarisesta tilanteesta. Kyllä matkalla huomasi, että konfliktin aineksia on, koska meitä ei tullut mennessä eikä tullessa muita autoja vastaan, kuin muiden NGOiden sekä YK rauhanturvajoukkoja (joilla oli isot konekiväärit auton katolla). Meillä ei asesaattuetta ollut, mutta meillä oli paikallisen kumppanin edustajia mukana ja matka meni oikein rattoisasti. Onneksi kumppanit olilvat mukana, koska meidän auto pysäytettiin kolmesti matkan aikana. Ajoimme Ruandan rekisterissä olevaa autoa ja se ei esimerkiksi onnistu Pohjois-Kivussa (Ruandalaiset eivät ole poliittisista ja historiallisista syistä kovassa huudossa Kongossa), mutta Etelä-Kivussa autolla voi varauksella ajaa. Poliisit pysäyttivät meidän ja pyysivät "lahjuksia" tai kuten he sen ilmaisivat "I am hungry". Onneksi usein poliisi tunsi jonkun autossamme olevista henkilöistä ja saimme jatkaa matkaa, ilman maksua. Nyt ymmärrän mikä etu on työskennellä paikallisen kumppanin kanssa. He elävät arkea siinä maassa jossa me yritämme tehdä humanitaarista työtä. He tuntevat kansansa ja tapansa. Ja heillä on suhteita. Meidän tapauksessa paikallinen kumppani on Kongon kirkko, jossa on lähes miljoona jäsentä ja kirkkoja joka kylässä. Eli ihmiset tuntevat heidän ja kumppani elää kansan parissa, ruohonjuuritasolla. Humanitaarinen apu kuuluu kaikille ei vain tietyn kirkon väelle ja se oli selvyys kumppanille. He kertoivatkin, että monet avunsaajista ovat tietyillä aluella muslimeita. Yksi meidän tehtämme monitoroidessa kohteita onkin katsoa, että apu menee sitä kaikista eniten sitä tarvitsiville ilman syrjintää tai suosintaa.
Nyt meillä on edessä asunnon etsintä. Olemme jo käyneet katsomassa useita asuntoja, mutta kaikki asunnot ovat täällä valtavan kokoisia. On vaikea löytää taloa tai asuntoa, jossa olisi alle 4 makuuhuonetta. Nyt olemme nähneet muutamia joissa on vain 3 makuuhuonetta ja luulen että niistä vuokraamme jonkun ja teemme yhdestä makuuhuoneesta toimiston. Eli sitten jää vielä yksi makuuhuone vieraita varten. Vink, vink, Kaverit, tulkaahan nyt kylään!!!
Muutto on homeen vuoksi ja sen vuoksi, että emme viihdy asunnossa. Tämä nykyinen talo on kärsinyt vesivaurioita ja se on valtavan kokoinen (4 makuuhuonetta, 3 kylpyhuonetta, erillinen toimisto jne). Ehkä jossain pienemmässä olisi kodinomaisempi olo ja Ruotsissa asuessamme asuimme 25 neliön asunnossa lähes 2 vuotta ja siellä oli kotoisampaa kuin tässä valtavassa talossa. Ongelmansa siinäkin tietysti. Pitäkää peukut pystyssä, että joku kiva ja kohtuuhintainen löytyy (koska rahallahan saa mitä vain, mutta mieluiten se annettaisiin avunsaajille).
Tässä kuva meidän terassilta. Se on kiva henkireikä muuten kosteusvairioisessa asunnossa. Naapurin talo, joka näkyy kuvassa on kuulemma jonkinlainen vierastalo, josta saapi vuokrata huoneiston.
Näkymää pihalle terassilta.
Nyt on ensimmäiseen blogitekstiin lisätty kaivatut skorppioonin kuvat. Käykää vilkaisemassa.
