Erinäköiset pastaruoat ovat muodostuneet kiinteäksi osaksi Ruandan komennustamme. Ne ovat lyömätön väline turvatessamme riittävät kalorit työ laadun takaamiseksi muutamastakin syystä: ensinnäkin, pasta on nopeaa tehdä eikä useinkaan tarvita pitkiä esivalmisteluja, seikka, joka on ensiarvoisen tärkeää maailmassa, jossa ei ole aikaa naureskeluun (niin kuin eräs Ruandalainen totesi meille illallisella); toiseksi, hyvän pastan voi tehdä hyvinkin vähäisistä raaka-aineista, joka on osoittautunut tärkeäksi edellytykseksi aikoina, jolloin yksinkertaisesti ei ole kerinnyt (tai viitsinyt) kauppaan; ja kolmanneksi, pasta vain on niin hyvää, ehkäpä ruuan tärkein ominaisuus (tästä voidaan toki kiistellä, kaipa ravintoarvot, terveellisyys yms. ovat hyviä argumentteja jonkin ruuan syönnille, mutta meille ruoka on usein polttoaineen lisäksi nautinnon väline).
Ja näin syntyy tämän päivänen ruokamme.
Kaapista (tai oikeastaan keittiön avokomeron avohyllyköstä) löytyi ruokaan heitettäväksi seuraavaa:
- Kiinassa purkitettuja makrilleja öljyssä
- Yksi punasipuli
- Jämät kaltatuista tomaateista (Noin kaksi tomaattia ja mehua, Made in Italy)
- Vihreitä kivettömiä oliiveita (Ainoita kohtuuhintaisia, joita täältä saa)
- Kuivattua valkosipulirouhetta
- Parmesaania (Made in Uganda tietenkin. Käytin ensimmäiset viikot korppujauhoja parmesaanin asemasta pastoissa. Tämä "köyhänmiehenparmesaani" oli hyvä korvike, ennen kuin löytyi ugandalainen parmesaani, joka on hinta-laatu suhteeltaan erinomaista, verrattuna pitkältä tuotuun, kohtuuttomanhintaiseen originelliin)
- Akabangaa (Kohtuudella tietenkin! Viimeksi kehitin jonkin asteisen riippuvuussuhteen tähän piripiri-öljyyn)
- Kuivattua basilikaa
- Currya
- Mustapippuria (Pitäisi hommata pippurimylly tai mortteli, että saisi vähän krouvimpaa, nykyinen mustapippurimme on jauhemaista ja ikävä käyttää)
- Karkeaa merisuolaa
- Keittobanaani
- Spagettia (noin 100 grammaa per ruokailija)
- Laita suolalla maustettu vesi kiehumaan isoon kattilaan (noin litra per ruokailija).
- Lurauta pannulle öljyä ja mausta se curryllä (noin 2 teelusikkaa). Kuori bansku, halkaise se pituussuunnassa ja pilko noin 5 sentin paloiksi. Paista banaanin palat öljyssä kunnes ne ovat sisältä kypsiä ja nosta ne sivuun. (Banaanit olivat jääneet eilen tähteeksi, ja tämä yhden välivaiheen poisjäänti on tietenkin plussaa kiireiseen päiväohjelmaan. Ollaan muuten kovalla tahdilla tuhottu ostamaamme terttua, mutta vielä olisi banaaneja muutamaksi päiväksi jäljellä vaikka ¾ osaa annettiinkin heti kättelyssä muille).
- Pilko sipuli ja kuullota öljyssä kuivatun basilikan, akabangan, valkosipulirouheen ja mustapippurin kera. (Käytetäänkö missään muualla kera-sanaa kuin ruokaohjeissa? Käytin paistamiseen makrillipurkin öljyä ja näin säästin oliiviöljyä ruokaan, jossa sen kuuluu maistuakin).
- Lisää tonnikala ja tomaatti pannulle ja anna hautua.
- Keitä spagetti ohjeen mukaan al denteksi miinus kaksi minuuttia ja valuta.
- Lisää spagetti, parmesaani ja banaanit pannulle ja sekoita hyvin muutaman minuutin ajan. (Spagetin tulisi nyt olla al dente ja kastike sekoittunut hyvin pastaan).
- Siunaa ruoka huolella, ja toivo, että se pysyy sisällä, eikä mikään ainesosa ole pilaantunutta.
- Nauti hyvässä seurassa (Ei töitä tehden!)
Nam, nam, kuulostaa vähintään mielenkiintoiselta ruoalta. Siinähän oli siunaus, että Wade niin innostui pastan laittamisesta ennen African matcaa. Ja ruoasta puheen ollen, mistä sitä hiivatun halvaa sai niissä megapaketeissa. Yritin ettiä autolla ajellen yks ilta, muttei löytynyt. Siinä sitten siunailin teitä mielessäni =). Ja nyt taas, siis Slalom vaan ja Jumalan siunausta kokkauksiin ja muihin vaaratilanteisiin. T. Mr. Masturbaatio
VastaaPoistaMarkus, sä oot ihan paras.
VastaaPoistaSitä halvaa saa Halvan tehtaanmyymälästä, joka sijaitsee tammistossa. Eli jos tulet malmilta tammistoon niin ajat Bauhausin valoristeyksestä suoraan jumboon päin ja halvan tehdas on pian oikealla. Halvan tehdas on Vallilan myymälän takana. Tielle näkyy kyllä kyltit.
Onnea metsästykseen. Halva on kyllä hyvää!
Oi, oi kun justiinsa sielläpäin yritin ajaa, mutta huomenna kokeilen taas onneani. Siunausta teille. Halva on hyvää, mutta parempaa se ois, kun sais nauttia semmosten kanssa, jotka siita saa myös kiksejä. Ja ite oot parastakin parempi(ja lukko kiinni ja avain aurinkoon) ja miehes kanssa. Ikävä on jo kova. Miks tää elämä on tämmöstä, et ikävän kanssa joutuu elämään, mitä häh. No halva auttaa, ees vähän. Ottaa halvaa ja juttelee Ankan kans teistä. Joo, hyvä idea. Nauttikaa viikonlopusta, toisistanne ja pitäkää lippu korkealla.
VastaaPoista- MM