Miehen sana

Meillä on ollut hiukan hankaluuksia yhden työntekijän, tai oikeastaan hänen työsuorituksensa kanssa. Karkki kävi alkuun keskusteluja asiasta ja antoi lopulta kirjallisen varoituksen. Tämä ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta ja kun meno jatkui samanlaisena – tai sanoma ja sen vakavuus ei oikein tavoittanut yleisöään – oli turvauduttava kovempiin otteisiin. En ole erityisen hyvä sanomaan kovasti ihmisille mutta epätoivoinen aika vaatii epätoivoisia keinoja. Kävin asiasta melko tiukkasanaisen keskustelun, ja painotin, että näin ei voi jatkua. Reaktio puhutteluun hiukan pelästytti, kun anteeksiannon anelun jälkeen työntekijä jähmettyi paikoilleen.

Öh. Mitäs tämä nyt on!? Myöhemmin asian selvittely jatkui ja työntekijä oli huolissaan työpaikastaan (hyvä, toivottavasti näkyy myös työpanoksessa) ja reaktio oli hänen epätoivoaan: mitäs nyt, milläs nyt elän? mistä saan rahaa lähestyviin häihin? Tällaista pakokauhuista reaktiota työpaikan menettämisestä ei tullut kun Karkki kävi samat keskustelut aikaisemmin. Ilmeisesti kun mies sanoo täällä jotakin, se on lopullista, viimeinen tuomio – työpaikka on mennyttä. Tässä tapauksessa näin ei kuitenkaan ollut; emme henno asettaa häntä tyhjänpäälle. Suomessahan kopin ottaa Kela ja Sossu, mutta entäs täällä? Sukulaiset? Mitä jos henkilö on sukulaistensa turva ja hänen palkkansa takaa sukulaisille terveyttä (tai ainakin lääkkeitä sairauden sattuessa), ruokaa, rahaa vuokraan yms.? Toisaalta, mitä vaihtoehtoja meillä on jos töitään ei tehdä? Eikö tämä sitten ole hänen oma valintansa? Eikö työ ole kiinni työsuoritteesta eikä henkilön keräämistä säälipisteistä?

Harmonisointi! Ugandan-mallia seuraillen, olemme ilmoittaneet, että kolmannen varoituksen jälkeen se on menoa. Hiukan hyväsydämistä politiikkaa – kyseessä on ns. ”neljä-kuolemantuottamusta-ennen-potkuja”-politiikka – joka ei oikein istu paikalliseen kulttuuriin. Täällähän ei oikein toisia mahdollisuuksia anneta (paitsi poliitikoille, jotka tulevat armottoman lyhyiden vankeustuomioiden jälkeen julkisuuteen sankareina, kaiken anteeksi saaneina), mutta me olemme antaneet. Loppu on kaverin omissa käsissä.

Onko miehen sana painavampi kuin naisen? Ei ainakaan meidän perheessä.

Sadekauden elämää

Sadekausi on todenteolla alkanut. Tällä viikolla olen yöllä pitänyt villasukkia jo neljänä yönä. Juuri kun pääsimme kehumasta, kuinka asuntomme pysyy viileänä, vaikka ulkona on todella kuuma. No, asunto ei olekkaan täydellinen, eli ei lämmitä itseään kun ulkona on viileä, kumma juttu. Tällä viikolla satoi neljänä päivän ja tänään perjantaina oli kiva, kun aurinko taas paistoi oikein kunnolla. Oikein nautin auringossa olosta ja vein ulos terassipöydälle tietokoneen, passionhedelmiä ja mehua. Siinä nautiskelin ja tein töitä. Ajatella, että muutama viileä päivä ja sitten kun aurinko tulee jälleen lämmittämään sillä on suuri merkitys jaksamiselle. Pohdinkin, että miten ihmeessä sitä aina selviää Suomessa kaamos aikaan. Sitten muistin, että yleensä en selvinnytkään niin helposti. Muistin kuinka vihaan kylmää ja pimeää. Joo, syysillat ja viltti sekä kynttilät on ihan jees, mutta maksimissaan kaksi kuukautta sitä jaksaa, sitten alkaa pimeä ja kylmä pääsemään nahan alle ja valitus alkaa. No, monta vuotta on jo siellä pohjolassa selvitty, että eiköhän sitä selvitä tästä eteenkinpäin. Mietin vain mitä sitä voisi tehdä pimeimpään ja kylmään aikaan? Ei, se sellainen aurinko-valo-lamppu-hässäkkä, ei se toimi ja on liian kirkas.... Hmm, pitää miettiä, että on valmiina selviytymis-strategia tulevaa talvea varten :-) Niin, ehkä tätä pohdintaa tekee myös sen vuoksi, että aika täällä on mennyt kohtuullisen vikkelään (7kk) ja enää 5 kk jäljellä jos kaikki menee niinkuin alunperin on suunniteltu.

Ensi viikolla pitäisi lähteä Burundiin ja sieltä Kongoon, Fiziin. Saa nähdä tuleeko Kongo reissusta mitään, kun sateita on ollut niin paljon. Matkalla on pari jokea mitkä pitää ylittää sekä muutamia kyseenalaisia siltoja, jotka sadekauden aikaa ei ole kunnossa. Alueella on myös ollut aseellisia ryöstöjä, että pitää päivää ennen ja lähtöpäivän aamuna kysyä turvallisuustilanteesta vastaavalta taholta voidaanko lähteä matkaan. Joten nähtäväksi jää miten käy. Nyt on ollut niin vetämätön olo, että mielelläni jäisin kotiin tai menisin vain Burundiin. Välillä ei jaksa, mutta sitten kun lähtee reissuun sitä piristyy kummasti. Ehkä väsymykseen vaikuttaa myös se, että olen aloittanut gradun kirjoittamisen (finally!), joten sekin vie suurimman osan illoista. Hyvä kuitenkin, jos täällä ollessa saisin sen tehtyä. Oh, olohuoneesta kuuluu kuuluisan psykiatrin ääni, eli siirryn seuraamaan Fraiseria telkkarin ääreen. Gradu saa jälleen odottaa....

Että, sensemmoista Kigalista tänään. Terve.

Koomassa

Olemme palanneet laavakivi-kaupungista, Gomasta (DRC), tai niin kuin me kutsumme, Koomasta. Goman kaupunki hautatutui lähes kokonaan laavan alle vuonna 2002. Oikeastaan kaupunki ikäänkuin "upposi laavaan". Paikalliset kertoivat, kuinka kävely- ja autotiet "repesivät" ja laava purkautui katujen alta ja "söi" suurimman osan kaupungin infrastuktuurista. Nyt 9 vuotta purkauksen jälkeen Goman kaupunkia edelleen jälleenrakennetaan entiselle paikalleen. Jälleenrakennusta hidastaa aluetta riepotteleva konflikti. Gomassa ei myöskään ole varsinaisesti hallintoa, koska alueella on konflikti. Tästä esimerkkinä, meiltä (5 suomalaista työntekijää) pyydetttiin 50 USD per henkilö lahjuksia Goman rajalla. Suomalaisina meillä oli paperiasiat kunnossa ja kietäydyimme maksamasta. Meille selitettiin, että Kigalin, Kampalan tai Nairobin Kongon suurlähetystöistä haetut viisumit eivät kelpaa, koska Gomassa on "oma hallinto". Rajalla oleva virkamies ja poliisi saavat pyytää mitä vain ja kieltää kenen vain pääsyn maahan. Onneksi meillä oli paikallisen kumppanin edustaja mukana, joka puhui meidät rajan yli, ja kirjoitti lapun, jossa ottaa "meistä vastuun". Virkamies totesi, että siinäs menette "omalla vastuulla". Jahas, mitähän sekin tarkoitti. No, turvallisesti Gomassa, hotellihuoneessa, järven rannalla.

Goma on siis toimivan tulivuoren sekä järvi maisema. Maisemat ovat upeita, mutta kaupunkikuvasta huomaa, että kaupunkia ja sen infrastruktuuria ei ole rakennettu (miksipä rakentaa, kun koskaan ei ole huomisesta varmuutta). Gomassa ei ole mahdollista ajaa yli 40/h, koska "tiet" ovat niin huonot. Ensivaikutelma kaupungista on synkkä. Mustan laavakiven vuoksi kaupunki on hyvin synkän näköinen ja kaikki talot sekä muurit ovat rakennettu tuosta laavakivestä. Tämä antaa kaupungille jopa vankilamaisen ilmeen.

Toisaalta kaiken synkkyyden keskellä laavakivi on erittäin hedelmällinen maaperä. Mustan maan päällä on paikoittain paljon kasvillisuutta. Myöskin osa ihmisistä on erittäin iloisia ja lepposia. Kadulla näkee myös erittäin synkkiä, apaattisia ja jopa aggressiivisia kasvoja. Gomassa ei Ruanda tai Monuscon rauhanturvajoukot ole kovassa huudossa, joten siihen ei kannata turvautua, että on valkoinen tai tulossa ruandasta. Onneksi meillä on hyviä paikallisia kumppaneita, jotka pitävät meistä hyvää huolta ja jotka ovat erittäin vieraanvaraisia ja iloista porukkaa. Neljän päivän seminaari taloushallinnosta ja johtajuudesta meni oikein mukavissa merkeissä.

Seuraavaksi hieman kuvia Goman kaduilta:

Tässä kuvia kaupungin kaupoista.

Kongolaiset ovat tunnettuja hienoista vaatteistaan ja ylellisestä pukeutumistyylistä. Kuvassa kauniita Kongolaisia kankaita. Kongolaisten yleellinen pukeutuminen on myös puheenaiheena naapurimaissa. Olemme kyselleet miksi Kongolaiset poikkeavat pukeutumisellaan naapurimaistaan, mutta selkeää vastausta siihen ei ole tullut. Mutta Kongossa pukeutuminen on tärkeää, tietenkin jos siihen on varaa.

Tässä kuvaa talosta, jota paraikaa rakennetaan. Nuo puu "telineet" ovat tuttu näky Afrikan maissa. Välillä ne hirvittävät, mutta hienoja taloja kuitenkin syntyy.

Katukauppoja. Tarvitsetko laukkuja tai kenties kitaran?

Kuvan taustalla näkyy Goman kaupungin maskotti, tulivuori.


Kontrastiksi, tässä kuva hotellista järven rannalla. Iltaisin maisema järvelle on henkeäsalpaava. Iltaisin myöskin tulivuoden huipulla olevat "pilvet" hehkuvat punaisina. Goma oli siis erittäin mielenkiintoinen kokemus kaikessa kauneudessaan ja sekamelskassaan.

Käytettyjä vaatteita

Aina tavaroiden, joita emme itse halua, lähettäminen ”köyhille” ei ole järkevää – hyvistä aikomuksista huolimatta. Argumentteina tälle SWEDOW-tavararoiden (Stuff we do not want) lähettämättä jättämiselle on esitetty i) lähettämisen suhteellinen kalleus (suhteessa tuotteiden arvoon); ii) ko. tuotteista ei välttämättä ole pulaa vastaanottomaassa; ja, iii) pohjoisesta virtaava käytettytavara voi tuhota (tai tuhoaa, kuten jyrkimmät SWEDOWistit lukevat tämän) kokonaisia teollisuuden aloja.

Oiva esimerkki tästä ilmiöstä on paaleittain tuotavat vaatteet, jotka ovat kuulemma kuristaneet monen paikallisen vaatturin, ompelijan ja jopa tekstiilitehtaan toimeentulon niin, että ainut mahdollisuus on ollut lyödä lappu luukulle: halvan uusiokäytön kanssa on ollut vaikea kilpailla. Useissa maissa tämä näkyy myös katukuvassa: ”meillä” huudossa olevat merkkivaatteet (tai se mitä niistä on jatkuvan käytön jälkeen jäljellä) löytyvät usein kaikkein köyhimpien päältä. Myös jo vaatteiden alkulajittelussa näyttää olevan jonkinlainen hierarkia, jossa Afrikan markkinoille päätyvä huonompilaatuisimmat vaatteet, Japanin markkinoiden saadessa suurimman osan huippulaatuisista käytetyistä vaatteista. Tämän valossa näyttää siltä, että suurin voittaja tässä vaaterumbassa taitaa olla yritys, joka myy ihmisten lahjoittamat vaatteet etelään (toki käytettyjä vaatteita myydään myös pohjoiseen esimerkiksi Hollanti ja Japani ovat käytettyjenvaatteiden suuria tuojia), sekä vaatteen alkuperäinen omistaja, joka on saanut vaatekaappiinsa tilaa (uudelle?) ja ”tekemällä hyvää” kaupanpäälliseksi hyvän mielen.

Afrikassahan ei perinteisesti kuitenkaan ole ollut puutetta vaatteista vaan aivan jostain muusta. Esimerkiksi (kohtuuhintaisista) lääkkeistä, puhtaasta vedestä ja vastustuskykyisestä siemenviljasta (joka tuottaa satoa vielä seuraavanakin vuonna) saattaa olla pulaa, mutta värikkäät kangaspakat, talojen ovenpielessä, ompelukoneen ääressä istuvat ompelijat sekä kirjaviin kankaisiin käärityt hahmot – aivan niin kuin vallankahvassa vuodesta toiseen pysyttelevät johtajat – ovat perinteisesti kuuluneet afrikkalaiseen kulttuuriseen topografiaan. Tässä analogiassa on kuitenkin se ero, että siinä missä ”meidän” käsityksemme demokraattisesta johtajasta ei ole horjuttanut poliittista status quoa on vaatteidemme virta etelään muuttanut katukuvaa huomattavasti. Yhä useampi etelässä pukee ylleen kierrätetyn vaatteen ja vaikuttaisi siltä, että meidän kuluneista farkuista ja T-paidasta on tullut monin paikoin köyhälistön pysyvä tunnusmerkki – paskaduunin univormu.

Jos kuitenkin haluat antaa jotain alla kaavio, jota noudattamalla et (välttämättä) saa kriitikoiden vihoja päällesi.

Toisaalta monen kehitysekonomin ja länsimaalaisten medioiden rummuttama mantra käytettyjen vaatteiden negatiivisista vaikutuksista (haitallisuutensa lisäksi paikalliselle tekstiiliteollisuudelle ne ovat symbolinen osoitus lännen dominoinnista ja [kulttuuri]imperialismista) on vain yksi osa totuutta, jossa jätetään huomioimatta paikallinen konteksti ja kokemuksien erilaiset tasot. Vaatteiden viehätys ja moniulotteisuus piilee siinä, että niillä (myös käytetyillä vaatteilla) viestitetään yksilö- ja ryhmäidentiteettejä sekä haluja. Vaikka käytetyt vaatteet mahdollistavat monelle afrikkalaiselle pääsyn länsimaalaiseen kuvitteelliseen maailmaan, ne myös toisaalta laajentavat mahdollisuuksia luoda uutta ja muokata ympäröivää kulttuurista ja sosioekonomista ympäristöä. Näin ollen käytetyt vaatteet voidaan nähdä osana niitä prosesseja joilla muokataan (ennemminkin kuin ”jotka muokkaavat”) paikallisia käsitteitä ja ideoita moderniudesta paikallisessa kontekstissa. Vaatteita muokataan istumaan paremmin paikalliseen kontekstiin ja kauneusihanteisiin mutta ne ovat selkeä viesti halusta kehittyä ja olla osa ympäröivää (globaalia) maailmaa.

Päivittäiset päätökset (kuten pukeutuminen) eivät synny tyhjiössä, vaan niihin vaikuttavat sekä paikalliset, alueelliset, että globaalit virtaukset, joista voidaan valita mieleisensä. Toki esimerkiksi varallisuus, sosiaalinen paine ja asema/ympäristö vaikuttavat näihin päätöksiin, mutta päätökset myös aktiivisesti muokkaavat ympäröivän yhteisön ihanteita ja normeja. Pyrkimys yksilöllisyyteen näyttää monissa maissa ohjaavan halua ostaa käytettyjä vaatteita (nehän ovat usein etelässä uniikkeja kappaleita), eivätkä ne usein ole suunnattu vain alimmille yhteiskuntaluokille. Toki voidaan nähdä, että käytettyjen vaatteiden markkinoilla ja talouden kehityksellä on joitakin vastaavuuksia (käytettyjen vaatteiden myynnin kasvu ja maan talouden taantuminen korreloivat paikoin toisiaan), mutta toisaalta huonompiostovoimaisten valtioiden väestölle käytetynvaatteenkauppa tarjoaa laajempia mahdollisuuksia toteuttaa kulttuurista ja sosiaalista identiteettiään ja ilmaista mielipiteitä siitä, mitä yhteiskunnan tulisi olla.

Voidaan myös väittää, että halu ja tarve ohjaavat käytettyjenvaatteidenkauppaa aivan kuten muitakin ostopäätöksiä. Voidaan toki keskustella mikä näitä haluja ja tarpeita ohjaa ja synnyttää, mutta mielestäni on liian yksinkertaistavaa (ja jopa alentavaa) nähdä ihmiset struktuurien ja päätöstentekijöiden marionetteina, objekteina, joilta puuttuu kyky osallistua päätöksentekoon ja toimia muutosvoimana. Näkisin enneminkin, että siinä missä struktuurit ohjaavat käytöstämme, vaikutamme aktiivisesti jatkuvasti myös struktuurien uudelleenmuodostumiseen. Toki yksilöiden ja ryhmittymien painoarvo muutoksentekijöinä on hyvin erilainen, mutta tätä muutosta ei mielestäni voida seurata vain makro- ja mesotaroilla, vaan myös mikrotason muutokset ovat merkityksellisiä.

Entäs sitten käytettyjenvaatteidenkaupan haitallisuus paikalliselle tekstiili/vaateteollisuudelle? Yksinkertaisia johtopäätöksiä asiasta on vaikea vetää. Esimerkiksi Kenia ja Uganda ovat suuria käytettyjenvaatteiden tuojia, mutta niillä on myös tekstiiliteollisuutta, joka tuottaa Amerikan markkinoille vaatteita. Sambiassa useat seikat ovat vaikuttaneet maan vaateteollisuuden romahtamiseen (esimerkiksi riippuvuus ulkomaalaisesta raakamateriaalista, sopimaton teknologia, huono hallinnointi sekä osaavan työvoiman puute) mutta käytetynvaatteenkauppa on usein nähty helppona syntipukkina. Kuitenkin vain pieni osuus etelän vaatemarkkinoista on käytettyjenvaatteiden hallussa. Monin paikoin käytettyjenvaatteidenbisnes on itse asiassa tarjonnut enemmän työtä ja paremmat marginaalit kuin paikallinen (epävirallinen) vaatevalmistus. Tämä on myös lisännyt valtioiden tuloja, kun käytetynvaatteenkaupasta maksetaan tuonti ja myyntiveroja.

Ruandassa ennen kansanmurhaa tehty tutkimus osoittaa, että maissa joissa ei ole omaa tekstiiliteollisuutta käytettyjenvaatteidenmarkkinat voivat tarjota kasvua (vaikkakin vaatimatonta) sekä valtiontaloudelle että maaseudun köyhälistön elintasolle. 80-luvulla Ruanda oli maailman viidenneksi suurin käytettyjen vaatteiden tuoja, eikä sillä ollut omaa tekstiili- tai vaateteollisuutta. Vaikka käytettyjen vaatteiden myynnin aloittaminen vähensi 88 prosentilla epävirallisella sektorilla työskentelevien räätälien määrää, kompensoitui tämä korkeamman ansiotason töillä käytettyjenvaatteiden parissa, luoden työpaikkoja vaatteiden käsittelijöille, pesijöille, korjaajille, ja muokkaajille (usein vaatteita tuunataan paikallisille markkinoille sopivammiksi). Valtion myyntitulot kasvoivat käytetyistä vaatteista maksettavien tuontitariffien ja verojen ansiosta, ja lisäksi vähätuloiset, sekä maaseudulla että kaupungissa, pystyivät hankkimaan useampia ja parempilaatuisia vaatteita kuin aikaisemmin.

Jokainen päättäköön itse; me menemme lauantaina Kigalin käytettyjenvaatteiden-kortteliin ostoksille.

Arkea Kigalissa

Blogi on elänyt taas liian pitkää hiljaiseloaan, joten on aika herätellä sitä jälleen henkiin ja päivitellä arjen askareista.

Tammikuu ja helmikuu ovat olleet kiireisiä työ rintamalla ja olemme saaneet olla kotoisalla Kigalissa. Eli kaksi kuukautta tavallista arkielämää. Töitä, kaupassa käyntiä, siivoilua ja sen semmoista.

Toissapäivänä tosin käväisin lääkärissä, kun vatsaan koski oikealle puolelle sekä samaan kohtaan selän puolelle. Lääkäri antoi lähetteen ja passitti minut lähimpään sairaalaan röntgeniin sekä ultraäänitutkimukseen. Sairaala Kigalissa on ihan ok, mutta ei hyvä. Perus jutut toimii, mutta suomalaisena silmiin pistää asioiden hitaus ja epämääräisyys. Mille tiskille pitää viedä mitä papereista ja missä jonotetaan, missä maksetaan ja paljonko ja missä odotetaan toimenpidehuoneeseen ja vaikka mitä. Olin kuitenkin jo viime reissulla käynyt "tutustumassa" sairaalan tapoihin ja tyyliin, joten se ei ollut kovin suuri shokki. Mukana pitää vain olla tupla annos kärsivällisyyttä (sekä pari kirjaa, jotta tuntien odotus menee vikkelämmin). No, sain kuin saikin paperihommat sekä maksun hoidettua ja pääsin istumaan odotustilaan.

Röntgenlaitteista en osaa sanoa mitään, kun en ole asiantuntija, mutta ne oli sellaiset "perinteiset" eli kuvat eivät menneet koneelle. Sanoin röntgen hoitajalle, että tarkoituksena on kuvat rinta ja etenkin oikea kylki ja alimmat kylkiluut jossa kipu on. Hoitaja sanoi, että yes yes ja homma käyntiin. Röntgenin jälkeen pääsin ultraan, jossa todettiin että sisäelimet ovat "beautiful". Eli siellä ei pitäisi olla mitään häikkää. No, kuvat ja lausunnot saatuani ajelin "omalle" belgialaiselle lääkärille, jossa ojensin hänelle sairaalan aikaansaannokset. Lääkäri totesi röntgen kuvia katselleessaa, että "Kaarina you know what. We are in Africa". Totesin, että anteeksi mitä. Lääkäri kertoi pahoillaan, että kuva on turha, koska kuvassa ei näy muuta kuin kaulasta jonkin verran alaspäin, eli ei sitä kohtaa mikä piti kuvata ja missä kipu on. Lääkäri ei halunnut säteilyttää minua lisää vaan määräsi voltarenia. No, kokeillaan sillä ja katsellaan myöhemmin lisää jos on tarvetta. Että sellainen kokemus Kigalin röntgenistä.

Muuten arkea täällä määrittelee työ ja sää. Sadekausi on alkanut, joten välillä tulee vettä kaatamalla, jolloin on hyvä pysytellä sisätiloissa. Toisaalta sade tulee kerran päivässä ja sen jälkeen on yleensä todella kuuma, joten ei valittamista, kun kuulin, että suomessa on 30 asteen pakkaset. Hrr. Toivottavasti kevät tulisi sinne pian. Sadekausi jatkuu täällä noin toukokuulle asti, jonka jälkeen alkaa kuiva ja kuuma kausi.

Niin, arkea määrittelee myös telkkari. Luit oikein, telkkari. Meillä on telkkari, jossa näkyy loistava teinivuosien suosikki MTV, josta katsomme Teen Cribs ja Teen Moms :) Huippua. Toinen suosikki on Food Network, jossa on kivoja kokki-ohjelmia. Ennen tänne tuloa en ole katsonut mitään näistä ohjelmista, mutta nyt kaikki käy paremman puutteessa. Kerran viikossa seuraamme myös White Collaria sekä The Officea sekä Fraiseria. "ulkoelämä" siis jokin talon ulkopuoliset aktiviteeti ovat liian vähissä. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä vaikka joku ilta istumaan Hotel Des Mille Collinesiin "hotelli Ruandaan" ja kuuntelemaan live musiikkia. Pari kertaa ollaan käyty ja ihan kivan kuuloisia kokoonpanoja. Liian helposti vain jämähtää kotisohvalle työpäivän päätteksi.

Siinäpä päällimäiset kuulumiset. Mitäs teille kuuluu??

Käyttäkäähän vilkkua!

… ja täällähän käytetään.


Tiimimme kulttuuriasiantuntija valisti meitä keltanokkia, viimeisimmän Ugandan-matkan aikana, oikeasta vilkunkäytöstä itäisessä Afrikassa:


Auto ajaa päätietä, josta erkanee sivutie vasemmalle
1) autoilija laittaa vilkun päälle oikealle, mutta ajaa suoraan ja näin ilmoittaa muille tielläliikkujille, että ei aio kääntyä vasemmalle;

2) autoilija laittaa vilkun vasemmalle, mutta ajaa suoraan ja näin ilmoittaa takana ajaville, että vastaan tulee auto;

3) autoilija huitaisee vinkkarin vasemmalle, mutta jatkaa hiljaisella vauhdilla risteyksen ohi suoraan ja näin kiinnittää vasemmalla tienreunassa seisovan tuttavansa huomion, ilmoittaen ”katos! minulla on uusia auto”;

4) autoilija laittaa vilkun oikealle, mutta kääntyy vasemmalle. Vilkulla hän ilmoittaa että ei jatka suoraan, sillä siellä saattaa olla ruuhkaa;

5) autoilija laittaa hätävilkut päälle ja pysähtyy risteykseen juttelemaan tuttavansa kanssa, joka sattuu tulemaan vastaan. Vilkunkäytöllä ajaja ilmoittaa takana tuleville, että tämä pysähdys viivyttää myös heidän matkaa;

6) autoilija laittaa hätävilkut päälle pysähtyy kääntyvien kaistalle ja hyppää ulos autosta, vilkuilla hän ilmaisee muille tienkäyttäjille, että hän käväisee läheisessä kaupassa, mutta parkkipaikka ja sen edusta näyttää olevan ihan täysi;

7) autoilija laittaa vilkun vasemmalle, mutta jatkaa suoraan. Vilkulla autoilija pyrkii kiinnittämään takana ajavan huomion vasemmalla olevaan vaalimainokseen;

8) autoilija pysähtyy risteykseen, poimii siitä matkustajan kyytiin, laittaa hätävilkut päälle ja jatkaa kulkuaan suoraan. Vilkunkäytöllä kuski kertoo muille, että hänellä on tärkeä henkilö kyydissä ja siitä syystä hän saattaa rikkoa toistuvasti liikennesääntöjä;

9) autoilija laittaa vilkun vasemmalle, mutta ajaa suoraan ja pitää vilkkua päällä seuraavat kymmenen kilometriä riippumatta mihin on ajamassa;

10) autoilija laittaa vilkun vasemmalle, mutta ajaa suoraan. Vilkulla kuski kertoo perässä ajavalle, että hänen kannattaa kääntyä vasemmalle, sillä edessä on ruuhkaa, mutta hän itse menee vain muutaman kymmenen metrin päässä olevaan kuppilaan, eikä ruuhkasta ole hänelle haittaa;

11) autoilija laittaa vilkun vasemmalle ja kääntyy vasemmalle. Vilkulla kuski ilmaisee halustaan kääntyä vasemmalle.


Ajovalojen käyttö ja pitkien vilkuttelu onkin sitten aivan oma taiteenlajinsa…

Kävästiin jälleen Kapalassa

Tammikuussa on ollut kiire. Kaikenlaista projektihommaa siellä ja täällä. Samaan syssyyn tuli "Psykososiaalisen kartoituksen" - seminaari, joka pidettiin Kampalassa. Kampalasta on hyviä ja huonoja muistoja. Viime Kampalan retkeltä tarttui ameeba, nyt vain tavallinen flunssa - tai ainakin niin toivon :-)

Tässä kuvia matkan varrelta

Tässä kuvassa näkyy tien kunto. Onneksi hiekkapätkiä oli vain ajoittain. Tietä oli korjattu huomattavasti sitten viime reissun. Enää ei ollut niin kuoppaista, mutta eipä aikaakaan kun kuopat ovat taas hillittömiä, koska osa kuopista oli paikattu vain hiekalla, joka huuhtoutuu seuraavien sateiden mukana.


Tässä pari kuvaa etälä-Ugandasta, joka on vuoristoista ja kaunista! Näihin maisemiin ei ihan heti kyllästy.


Todella useissa laaksoissa kasvoi papyrus- kasvia, tai siis siitä siis tehdään papyrusta. Mikä lie sitten oikea nimi, mutta mielenkiintoista ja mielenkiintoisen näköinen kasvi.


Tässä on tiilenpoltto paikkka. Kylät on aina "erikoistunut" johonkin tuotteeseen mitä sitten myymät matkaajille. On tiilenpoltto-kylä, hiilenteko-kylä, kivien keräys-kylä, hedelmien myynti-kylä, tuolienteko-kylä jne. jne.


Tässä vielä kuva itse seminaaripaikalta