Muutoksia

Saimme viimein pahimman paperi/raportti suman päätökseen ja päätimme lähteä porukalla lomalle (hotelli kuvassa alhaalla). Loma alkoi lauantai aamuna ja loppui sunnuntai iltana :) Vaikka aika olikin lyhyt ehdimme nähdä paljon. Ajoimme Kigalista (aika keskellä Ruandaa) Kibuye:hen, joka sijaitsee Kivu-järven rannalla, länsi Ruandassa. Matkalla huomasimme, että Ruanda on todella tuhansien kukkuloiden maa ja pääasiallinen elinkeino on maatalous. Maa on viljelty erittäin tarkkaan, onhan Ruanda Afrikan tiheimmin asuttu maa. Eli ihmisiä on paljon, mutta maata vähän suhteessa ihmismäärään. Koska en ole aiemmin käynyt Afrikassa luonnon erilaisuus teki minuun vaikutuksen ja sain ihmetellä matkan aikana mitä ihmeellisempiä asioita. Ensimmäinen asia johon ihastuin oli banaanin kukka, joka on violetin värinen (kuva alhaalla). Ensin puusta kasvaa tuo kukka ja siihen sitten kasvaa banaaniterttu. Näitä terttuja ihmiset kantoivat päänsä päällä maaseudulla.
Näimme matkalla monia banaaniviljelmiä, tee- ja kahviviljelmiä, maissiviljelmiä jne. Alla kuvassa on kahvipapuja kasvamassa puussa.
Ajelimme vuorenrinteitä ylös ja alas. Välillä tie kiemurteli kuin käärme vuorenrinteitä ylöspäin ja sieltä taas alas. Jossain vaiheessa olimme molemmat Valtterin kanssa ihan hiljaa ja huomasimme, että meille molemmille oli tullut hieman huono olo. Meille ei normaalisti autokyydissä tule huono olo, mutta korkeuserojen vaihtelut tekivät olon "höntiksi". Eli ei pahoinvoivaksi vaan sellaiseksi hassuksi :) Siihen ehkä täällä matkustellessa tottuu. Aika korkealla me käytiin kun ilman meni kylmemmäksi ja viljelykset vaihtuivat banaaneista perunoihin ja papuihin. Alhaalla on kuva, josta hieman näkyy korkeuserot ja maiseman kumpuilevaisuus. Kuva ei kyllä anna oikeutta sielle tunteelle ja näkymälle, joka tunsimme ja näimme. Mutta mahtaavaa oli.Seuraavassa kuvassa on myöskin vuoristoa, jossa ajelimme, mutta jos katsoo tarkkaan kuvaa niin yhden kukkulan päällä näkyy valkoisia asumuksia. Siellä on pakolaisleiri. Pakolaiset ovat tulleet järven yli Ruandan puolelle Kongosta, jossa on edelleen levotonta. Kongon konflikti on aika unohdettu konflikti, kun ajattelee kuinka kauan siellä on sodittu ja kuinka moni siviili on saanut surmansa, mentettänyt kotinsa, tullut raiskatuksi ym. ym.
Mahtavat maisemat ja suuri sydämiset ihmiset ovat Ruandaa, mutta kun ajattelee maan historiaa tuntuu siltä, että tämä kauneus ja historian julmuus eivät jotenkin sovi yhteen. Mutta niin se vain on, että tämä kansa on saanut kokea kovia ja on nyt nousemassa jaloilleen. Ihmiset eivät kuitenkaan toivu yhtä nopeasti kuin puitteet. Esimerkiksi talo saadaan aika pian pystyyn, mutta ihminen joka sen asuttaa saattaa olla koko elämänsä ajan "puolikas". Uusi sukupolvi on kuitenkin nousemassa ja heihin on laitettu paljon toivoa tulevaisuuden suhteen.
Tarkoituksenani oli kuitenkin kertoa upeasta maasta ja meidän mukavasta lomapäivästä. No, seuraavaksi muutama kuva hotellista jossa yövyimme yhden yön. Se oli siis niemen kärjessä järven rannalla, joten suomalainenkin pääsi loman tunnelmaan kun oli järvimaisema :) Ylhäällä olevassa kuvassa on Valtteri aamupalapöydässä. Ja alhaalla olevassa kuvassa on maisema hotellin parvekkeelta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Maistoin myös paikallista ruokaa, joka on cassava (manjokki) puuro tai "möykky". No, ei se mitää herkkua ollut, mutta toimi :)



Mun kyllä pitää nyt varmaan myöntää, että olen vähän ihastunut. Olen ihastunut tähän maahan jollain kummalla tavalla. Tai ainakin hetkittäin :) Mä olen aina ihmetellyt niitä ihmisiä, jotka sanovat, että Afrikka tai vaikka Venäjä on vaan niin ihmeellinen ja sinne jää puoli sydäntä. Ei mulla vielä kyllä sellainen olo ole, mutta nyt voin jo jollain tavoin alkaa ymmärtää ihmisiä jotka ihastuvat suuresti johonkin maahan :) Kun kävimme venäjällä "huono-osaisten" lasten kesäleirillä niin en mitä heti olisi lähtenyt takasin ja sydän tuli kyllä koti suomeen takaisin. Mutta nyt on jokin kolahtanut. Se voi olla osittain sitä, että nyt saa tehdä sitä työtä, jota on jo pitkää toivonut pääsevänsä kokeilemaan. Ja kyllä mun on nyt rehellisesti myönnettävä, että tämä meininki ja ihmiset täällä viehättävät. Maa on kaunis, mutta ihmiset ovat ne jotka Ruandan tekevät. Ja puheet laiskoista Afrikkalaisista on kaukana todellisuudesta. Ihmiset paiskivat töitä olan takaa. Siinä sivussa opiskelevat ja elättävät valtavan suuria perheitään. Hattuni heille nostan ennemmin kuin sormellani heitä mistään syytän! Bravo.
No joku voi kyynisesti tai realistisesti ajatella, että Karkki kokee nyt sitä kultturishokin ihastusvaihetta. Voipi olla, mutta nautin siitä silti täysin siemauksin :)
Ja, toinen hassu asia, joka on päässyt käymään (Heidin ja koulukaverit nyt ette saa nauraa ainakaan ääneen) on, että lapset on vienyt mun sydämen. Joo, tiedän, en ole koskaan ollut "lapsi-ihminen" ja koulussakin oli vankilatuomio, jos jouduin työharjotteluun päiväkotiin tai vastaaavaan. No, jotain on jälleen tapahtunyt. Niin, ja vauvakuumetta se ei ole :) Hah, Lauri saat vielä odottaa niitä serkkuja :)

Alhaalla on kuva tytöstä, joka kanssa vaihdoin muutaman sanan välttävällä Kinyaruandan taidoillani. Olen huomannut, että muutama sana saattaa "avata" ihmisen aivan eritavalla kuin jos vain yritän englantia sönköttää. Tässä aika perus menoa kylältä. Ja viimeisessä kuvassa iloiset lähetys/kehitysyhteistyöharjoittelijat! :)