”Anna rahaa juotavaan.” Seison kaupan ulkopuolella ja virnuilen vähän matkan päässä seisoville miehille. Lopulta yksi ryhmän miehistä rohkaistuu ja tekee aloitteen; hän tarjoaa minulle valkoista kallaa ostettavaksi. Ilmoitukseni, ettei minulla ole rahaa herättää miehissä hilpeyttä. Voiko todella olla rahaton ja valkoihoinen! Yhtälön tulkitseminen näyttää olevan heille lähes mahdotonta. Tulkintaa taloudellisesta asemastani eivät helpota muutaman kympin farkkuni ja t-paita, joilla Helsingissä saisin vain happamia katseita osakseni astuessani mihin tahansa kunnolliseen liikkeeseen. Käsitteet ”valkoinen” ja ”raha” tuntuvat olevan istutettu tiukkaan toisiinsa useiden paikallisten mielissä. Tätä ajatusparia on helppo ymmärtää, kun vilkaisee ympärille. Valkoiset naamat kaupungilla tuntuvat istuvan avustusjärjestöjen jeepeissä, kulkevan ympäriinsä suurten, kansainvälisten yritysten puvuissa, tai heilutellen dollarinippua ympäriinsä etsien uusia ja mielettömämpiä elämyksiä lomalta kotiin vietäväksi.
Hetken perästä vaappuu mies keppien varassa ohitseni, pysähtyy ja klenkkaa muutaman rappusen alas luokseni. Surkea suahilintaitoni ja hänen vastaavasti yhtä olematon englanninkielentaitonsa sävyttävät syvällistä keskustelua, jossa rahan ja ihonvärin välinen problematiikka nousee jälleen esille. Hän kertoo olevansa köyhä ja minä voisin laupeudessani tukahduttaa auttamisenhaluani tarjoamalla hänelle rahaa – juotavan ostoa varten. Sanoman tehostamiseksi hän vielä tarkistaa taskuni. Käydessä ilmi, että olen todella, ainakin tilapäisesti, rahaton, hän kolauttaa nyrkkinsä omaani vasten, virnistää ja katoaa paikalta.
Kaupungilla liikkuessa ihonsävyjen ja ekonomian välinen politiikka osoittaa merkkinsä kaikessa raadollisuudessaan. Useat kohtaamiset sujuvat samoissa merkeissä; musta käsi kohoaa anovasti ylös puoleeni. Olen ihonvärini orja. Olen rikas. Antaja. Ylempi. Minua tympii. ”Länsi” ja ”Etelä”, ”Ensimmäinen” ja ”Kolmas” käyvät yhä ikuista vuoropuheluaan Kigalin kaduilla omasta asemastaan maailmassa. Osa on hyväksynyt paikan, josta voi vain ojentaa käsiä ylöspäin, kun taas toiset ovat omaksuneet roolin olla ylhäällä antamassa alas – almuja köyhille, suoden omalletunnolleen hetkellisen rauhan. Näinkö se menee? Tuleeko minun kantaa syyllisyyttä ihonväristäni? Ei! Päätän olla ylpeä siitä maantieteellisestä kolkasta, sekä siitä kehosta, johon minut on luotu. En halua kantaa huonoa omaatuntoa, vaan vastuuta siitä ihonvärien politiikasta, johon tahtomattaankin olen sotkeutunut. Silmien ummistaminen ei tee tehtyä tekemättömäksi, tai vähennä vastuutani. Ei! Päätän siis kantaa vastuuni pystyssä päin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Maailmaa muutetaan hitaasti. Ehkä joidenkin Ruandalaisten maailmankuva muuttuu teidän myötä siten, että kaikki valkoihoiset eivät ole se kävelevä rahakasa.. Turhauttavaa silti!
VastaaPoistaKuulkaas, olis kiva tietää kumpi teistä kirjoittaa. Kyllähän sen pystyy päättelemään, mutta silti :)
Tervehdys Taina ja muut innokkaat Blogaajat,
VastaaPoistakun luette tarinoita meidän blogista niin siinä lopussa lukee, että lettänyt by: W tai K. Ja luonnollisesti W viittaa Valtteriin tai tuttavallisemmin Wadeen. Ja K puolestaan viittää Kaarinan aka Karkkiin, karamelliin, Karaan. Hmm. Mitäs vielä. The K.
Niin ja kyllähän nuo Waldon kirjoitukset puhuvat ihan toista kieltä kun bloggaaja K:n Fakta infot :) Että jos haluaa lukea faktatitoja matkasta lukekaa K:n kirjoitukset. Jos taas on kiinnostusta lukea hieman pureskeltua tekstiä lukekaa W:n kolumnit! Mukavia lukuhetkiä. toivottaa K&W.
Ai niiin se lukee tuolla kellonajan ja kommenttien määrän vieressä. Now i see..
VastaaPoistaMoi! Mielenkiintoista lukea teidän kokemuksistanne. Kyllähän tuo köyhyys siellä pistää miettimään. Miten hullusti asiat tässä maailmassa ovatkaan...
VastaaPoista